All official European Union website addresses are in the europa.eu domain.
See all EU institutions and bodiesTee jotain planeettamme hyväksi, tulosta tämä sivu vain tarvittaessa. Pienikin teko voi vaikuttaa valtavasti, kun miljoonat ihmiset totetuttavat sen!
Uutiset
Lentäen, junalla vai autolla? Ympäristön kannalta kestävin valinta ei aina ole itsestään selvä. Aihetta käsitellään viimeisimmässä vuotuisessa liikennettä ja ympäristövaikutuksia käsittelevässä raportissa (Transport and Environment Report 2020 (TERM)), jossa arvioidaan juna- ja lentomatkustamisen merkitystä Euroopan vihreän kehityksen ohjelman toteuttamisen yhteydessä. Euroopan vihreän kehityksen ohjelmaan sisältyy tavoite liikenteen kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisestä 90 prosentilla vuoteen 2050 mennessä vuoden 1990 tasoon verrattuna. Siirtyminen kestävämpien liikennemuotojen käyttöön voisi edistää merkittävästi tavoitteen saavuttamista. Raportin mukaan matkustajaliikenteen siirtymisellä lentomatkustamisesta raiteille saattaa olla ratkaiseva merkitys.
Vuonna 2018 liikenteen osuus EU:n kasvihuonekaasupäästöistä oli 25 prosenttia. Valtaosa päästöistä on lähtöisin maantieliikenteestä (72 prosenttia). Laivaliikenteen päästöjen osuus oli 14 prosenttia ja lentoliikenteen 13 prosenttia, kun taas raideliikenteen osuus oli 0,4 prosenttia (mukana ainoastaan dieseljunien päästöt). Tarkastelussa otettiin huomioon ilmaston lämpenemiseen ja ilman pilaantumiseen suoraan vaikuttavien liikenteen päästöjen lisäksi päästöt, jotka syntyvät junien ja lentokoneiden käyttämän energian tuotannossa, siirtämisessä ja jakelussa. Liikenteestä aiheutuu myös ilman epäpuhtauksia, jotka eivät ole pakokaasuperäisiä, kuten jarrujen, pyörien ja renkaiden tai rautatiekiskojen kulumisen aiheuttamat hiukkaspäästöt.
Raportissa tarkastellaan erityisesti raide- ja lentoliikenteen vaikutuksia, sillä kumpikin vastaa merkittävästä osuudesta matkustajaliikenteestä Euroopassa. Arvioinnin tulos on, että kävelyn ja pyöräilyn jälkeen junalla matkustaminen on paras ja järkevin liikennemuoto. Lentoliikenteen päästövaikutukset ovat huomattavasti suuremmat matkustajaa ja kilometriä kohti. Raportissa todetaan kuitenkin, että lentäminen ei välttämättä ole kaikkein haitallisin vaihtoehto. Bensiini- tai dieselmoottorilla varustetulla autolla matkustaminen voi olla haitallisempaa, erityisesti jos matkustajia on vain yksi.
Raportissa todetaan lisäksi, että pitkillä lentomatkoilla ympäristövaikutukset eivät kasva samassa suhteessa, sillä suoralla lennolla nousun ja laskun aiheuttamien päästöjen suuruus on sama kuin lyhyemmällä lennolla.
Arviointi perustui 20 kaupunkiparin välisten matkojen vertailuun eri puolilla Eurooppaa.
Tänään julkaistuun EEA:n tilaamaan tutkimukseen perustuvan erillisen selvityksen mukaan moottoriliikenteen muodoista raide- että meriliikenne ovat hiili-intensiteetin kannalta muita vähäpäästöisempiä. Raide- ja meriliikenteen päästöt ovat alhaisimmat kilometriä ja kuljetettua yksikköä kohti, kun taas lento- ja maantieliikenteen päästöt ovat huomattavasti suuremmat.
Vaikka sekä raide- että lentoliikenteen tehokkuus on kasvanut huomattavasti tutkimuksessa tarkastellun viiden vuoden aikana, muiden liikennemuotojen tehokkuuden kehitys näyttää pysähtyneen. Selvityksessä todetaan, että matkustajia olisi kannustettava siirtymään juna- ja laivaliikenteen käyttöön. Samalla on myös parannettava kaikkien moottorikäyttöisten kulkuneuvojen tehokkuutta kasvihuonekaasupäästöjen osalta.
For references, please go to https://www.eea.europa.eu/fi/highlights/juna-lentokone-auto-vai-laiva or scan the QR code.
PDF generated on tiistai 03. joulukuuta 2024, 18.15
Engineered by: EEA:n web-tiimi
Software updated on 26 September 2023 08:13 from version 23.8.18
Software version: EEA Plone KGS 23.9.14
tallenna toimenpiteet
Jaa muiden kanssa