All official European Union website addresses are in the europa.eu domain.
See all EU institutions and bodiesTee jotain planeettamme hyväksi, tulosta tämä sivu vain tarvittaessa. Pienikin teko voi vaikuttaa valtavasti, kun miljoonat ihmiset totetuttavat sen!
Press Release
Tämän päivän haasteet liittyvät lyhytkestoisiin saastekuormituksiin rankkojen sateiden ja tulvien aikana.
Hans Bruyninckx, Euroopan ympäristökeskuksen pääjohtaja
Kyproksen ja Luxemburgin kaikki uimarannat arvioitiin erinomaisiksi, ja niiden jälkeen tulivat Malta (99 % erinomaisia), Kroatia (95 %) ja Kreikka (93 %). Asteikon toisessa päässä eniten uimarantoja, jotka arvioitiin heikoiksi, oli EU:n jäsenvaltioista Virossa (6 %), Alankomaissa (5 %), Belgiassa (4 %), Ranskassa (3 %), Espanjassa (3 %) ja Irlannissa (3 %).
Euroopan ympäristökeskuksen vuotuisessa uimavesien laatua käsittelevässä raportissa seurataan veden laatua 22 000 uimapaikassa eri puolilla EU:ta, Sveitsissä ja ensimmäistä kertaa Albaniassa. Raportin ohella ympäristökeskus on julkaissut interaktiivisen kartan, josta näkee kunkin uimapaikan arvion vuonna 2013.
Ympäristökomissaari Janez Potočnikin mukaan on hienoa, että Euroopan uimavesien laatu on edelleen korkea. ”Emme voi kuitenkaan jäädä lepäämään laakereilla, kun kyseessä on veden kaltainen arvokas luonnonvara, vaan meidän on jatkettava toimia sen varmistamiseksi, että Euroopan uima- ja juomavesiä sekä vesiekosysteemejä suojellaan täysimittaisesti”, hän jatkoi.
Euroopan ympäristökeskuksen pääjohtaja Hans Bruyninckx puolestaan totesi, että Euroopan uimavedet ovat kohentuneet kahden viime vuosikymmenen aikana, eikä viemärivesiä johdeta enää suoraan vesistöihin niin suuria määriä. ”Tämän päivän haasteet liittyvät lyhytkestoisiin saastekuormituksiin rankkojen sateiden ja tulvien aikana, jolloin viemärijärjestelmä voi tulvia ja ulosteperäisiä bakteereja voi huuhtoutua viljelymaalta jokiin ja meriin.”
Paikallisviranomaiset seuraavat paikallisia rantoja ja keräävät niiltä näytteitä keväällä ja koko uimakauden ajan. Uimavesien laatu voidaan arvioida erinomaiseksi, hyväksi, tyydyttäväksi tai heikoksi. Arvioinnissa otetaan huomioon, miten paljon vedessä on kahdentyyppisiä bakteereja, jotka osoittavat viemäristä tai karjasta peräisin olevaa saastumista. Jos näitä bakteereita nielee uimaveden mukana, ne voivat aiheuttaa vatsataudin (oksentelua ja ripulointia).
Uimaveden laadun arvioinnissa ei oteta huomioon roskia, saasteita tai muita ympäristöä haittaavia tekijöitä. Useimmat uimapaikat ovat riittävän puhtaita, jottei ihmisten terveydelle aiheudu vaaraa, mutta monet Euroopan vesistöjen ekosysteemeistä ovat huolestuttavassa tilassa. Tämä on erityisen ilmeistä Euroopan merissä: hiljattaisessa arvioinnissa havaittiin, että Euroopan merien ekosysteemejä uhkaavat ilmastonmuutos, saastuminen, ylikalastus ja happamoituminen. Monet näistä ongelmista ovat entisestään vaikeutumassa.
For references, please go to https://www.eea.europa.eu/fi/pressroom/newsreleases/useimpien-euroopan-uimarantojen-vedenlaatu-erinomainen or scan the QR code.
PDF generated on lauantai 21. joulukuuta 2024, 17.54
Engineered by: EEA:n web-tiimi
Software updated on 26 September 2023 08:13 from version 23.8.18
Software version: EEA Plone KGS 23.9.14
tallenna toimenpiteet
Jaa muiden kanssa