seuraava
edellinen
kohdat
Uutiset Tulvien, kuivuuden ja veden laadun aiheuttamat ilmastoon liittyvät terveysriskit edellyttävät kiireellisiä toimia — 01.07.2024
Tänään julkaistun Euroopan ympäristökeskuksen (EEA) raportin mukaan ilmastonmuutos pahentaa tulvia ja kuivuutta sekä heikentää veden laatua, mikä on kasvava uhka terveydelle. Terveyshaittojen ehkäisemiseksi ja vähentämiseksi tarvitaan valtion, vesiviranomaisten ja terveydenhuollon tarjoajien toimien parempaa koordinointia ja nopeutettua täytäntöönpanoa.
Uutiset OpenOffice.org Impress presentation template Eurooppa ei ole valmistautunut nopeasti kasvaviin ilmastoriskeihin — 11.03.2024
Eurooppa on maailman nopeimmin lämpenevä maanosa, ja ilmastoriskit uhkaavat sen energia- ja elintarviketurvallisuutta, ekosysteemejä, infrastruktuuria, vesivaroja, taloudellista vakautta ja ihmisten terveyttä. Euroopan ympäristökeskuksen (EEA) tänään julkaiseman arvion mukaan monet näistä riskeistä ovat jo saavuttaneet kriittisen tason ja voivat muuttua katastrofaalisiksi ilman kiireellisiä ja päättäväisiä toimia.
Uutiset Biomassan käytön optimoinnilla Euroopassa on kiire — 30.01.2024
EU:n alueella on kasvavia ja keskenään kilpailevia vaatimuksia biomassan hyödyntämisestä biopohjaisissa tuotteissa esimerkiksi rakennus-, energia-, huonekalu- ja tekstiiliteollisuudessa sekä liikenteessä, mutta myös biomassan käytöstä luonnonsuojelussa ja hiilensidonnassa. Tänään julkaistussa Euroopan ympäristökeskuksen (EEA) raportissa tuodaan esiin, että biomassan käyttötarkoituksia on priorisoitava kiireellisesti, koska Euroopan vihreän kehityksen ohjelmassa biomassalle on kaavailtu erilaisia tehtäviä ja koska biomassasta voi olla tulevaisuudessa pulaa.
Uutiset Octet Stream EU:n kasvihuonekaasupäästöt vähenivät viime vuonna, mutta vuoden 2030 tavoitteiden saavuttaminen edellyttää vielä tehokkaampia toimia — 22.12.2023
Euroopan ympäristökeskuksen (EEA) tänään julkaistun uusimman ”Trends and Projections” -raportin arvioiden mukaan kasvihuonekaasupäästöt vähenivät koko Euroopan unionissa viime vuonna kaksi prosenttia verrattuna vuoden 2021 tasoihin. Vaikka päästöjen vähentämisessä, uusiutuvan energian käytön lisäämisessä ja energiatehokkuuden parantamisessa on edistytty, raportissa kuitenkin varoitetaan, että EU:n kunnianhimoisten ilmasto- ja energiatavoitteiden saavuttaminen edellyttää kiireellisesti vielä tehokkaampia toimia.
Uutiset Octet Stream Kaupungit voivat tarjota uusia mahdollisuuksia uusiutuvan energian tuottajakuluttajille — 30.05.2023
Tänään julkaistun Euroopan ympäristökeskuksen (EEA) katsauksen mukaan Euroopan kaupunkialueet tarjoavat kansalaisille mahdollisuuksia tuottaa uusiutuvaa energiaa tuottajakuluttajina. Kaupungeilla voi olla keskeinen rooli Euroopan edetessä vähähiiliseen tulevaisuuteen. Kaupunkien tuotantokulutuksen helpottaminen voi auttaa nopeuttamaan tätä prosessia.
Uutiset Suuntauksia ja ennusteita: EU:n päästöt lisääntyneet jonkin verran pandemian jälkeisen elpymisen ja energiakriisin myötä — 24.11.2022
Euroopan ympäristökeskuksen (EEA) tänään julkaiseman viimeisimmän Trends and Projections kertomuksen mukaan kasvihuonekaasupäästöt ja energiankulutus kasvoivat vuonna 2021, mikä johtui pääasiassa pandemian jälkeisestä elpymisestä Euroopassa. Useimmat EU:n jäsenvaltiot saavuttivat menestyksekkäästi EU:n vuoden 2020 ilmasto- ja energiatavoitteet ja siirtävät nyt katseensa kohti ilmastoneutraaliuden tavoitteita, samalla kun ne käsittelevät meneillään olevaa energiahuollon kriisiä. Jotta vuoden 2030 kunnianhimoiset ilmasto- ja energiatavoitteet voidaan saavuttaa, on uusiutuvan energian käyttöönoton lisäännyttävä sekä energiankulutuksen ja kasvihuonekaasupäästöjen vähennyttävä vuosittain yli kaksinkertaista vauhtia verrattuna aiempaan kehitykseen.
Uutiset Octet Stream Valokuvakilpailu ilmastonmuutoksen vaikutuksista ja ratkaisuista — 02.06.2021
Ilmastonmuutos vaikuttaa monin tavoin yhteiskuntaan ja ympäristöön. Ilmastonmuutoksen torjunta edellyttää päästöjen vähentämistä, jotta sen pahimpia vaikutuksia voidaan lieventää, ja sopeutumista niihin vaikutuksiin, joita ei voida pysäyttää. Tänään alkavassa Euroopan ympäristökeskuksen (EEA) Climate Change PIX -valokuvakilpailussa pyydetään kuvia siitä, miltä ilmastonmuutos näyttää Euroopassa ja miten siihen reagoidaan.
Uutiset Octet Stream Juna, lentokone, auto vai laiva – mikä moottorikäyttöisistä kulkuneuvoista on ympäristöystävällisin? — 06.04.2021
Junamatkustus on yhä yleisesti ottaen ympäristöystävällisin moottoriajoneuvoilla tapahtuvan matkustajaliikenteen muoto, kun tarkastellaan liikenteen aiheuttamia kasvihuonekaasupäästöjä Euroopassa. Näin todetaan kahdessa Euroopan ympäristökeskuksen (EEA) tänään julkaistavassa liikenne- ja ympäristötutkimuksessa, joissa verrattiin raide-, maantie- ja lentoliikenteen päästöjä.
Uutiset Octet Stream Muovien aiheuttamat haitat ympäristölle ja ilmastolle lisääntyvät – voidaanko suuntaus Euroopassa kääntää? — 28.01.2021
Alati kasvava muovin määrä, sen vaikutus luonnon monimuotoisuuteen ja ilmastonmuutoksen edistymiseen sekä muovien käsittely kiertotalouden näkökulmasta ovat olleet Euroopan unionin poliittisessa ohjelmassa jo vuosia. Valokuvat merissä kelluvista kasvomaskeista ja tietoisuus kertakäyttöisten suojavarusteiden käyttömääristä ovat lisänneet muovijätteeseen kohdistuvaa huomiota myös covid-19-pandemian myötä. Tänään julkaistussa muovin kiertotaloutta koskevassa raportissa Euroopan ympäristökeskus (EEA) analysoi mahdollisuuksia siirtyä kiertotalouteen perustuvaan ja kestävään muovien käyttöön sekä tällaisen siirtymän tarvetta.
Uutiset Octet Stream EU:n jäsenvaltioiden on oltava kunnianhimoisempia saavuttaakseen uusiutuvaa energiaa koskevan yhteisen tavoitteen — 25.02.2019
Uusiutuvien energianlähteiden osuus Euroopan unionin (EU) energiankäytöstä on kaksinkertaistunut vuodesta 2005, mutta kasvu on hidastunut viime vuosina, mikä johtuu erityisesti energiankulutuksen kasvusta ja puutteellisesta edistymisestä kuljetusalalla. Euroopan ympäristökeskuksen (EEA) uusi raportti osoittaa, että EU:n jäsenvaltioiden pitää tehostaa toimiaan saavuttaakseen vuoden 2020 uusiutuvaa energiaa koskevan tavoitteen.
Uutiset Octet Stream Ilmastonmuutos aiheuttaa yhä enemmän vakavia riskejä ekosysteemeille, ihmisten terveydelle ja taloudelle Euroopassa — 25.01.2017
Merenpinnan taso nousee ja äärimmäiset sääilmiöt, kuten entistä useammin toistuvat ja ankarammat lämpöaallot, tulvat, kuivat kaudet ja myrskyt, ovat ilmastonmuutoksen vuoksi Euroopan alueella yhä yleisempiä, todetaan tänään julkaistussa Euroopan ympäristökeskuksen raportissa. Raportissa arvioidaan ilmastonmuutoksen ja sen vaikutusten uusimpia suuntauksia ja ennusteita koko Euroopassa. Siinä todetaan, että paremmat ja joustavammat sopeutumisstrategiat, -toimintalinjat ja -toimenpiteet ovat erittäin tärkeitä vaikutusten lieventämiseksi.
Uutiset Octet Stream Ryhdy puolustamaan luontoa sarjakuvan salaisena agenttina — 30.04.2008
Nyt lapsilla on mahdollisuus oppia, miten suojella luontoa jahtaamalla ympäristökonnia Euroopan ympäristökeskuksen uusilla verkkosivuilla ‘Ekoagentit’, joka on tarjolla 24 kielellä.

Permalinks

tallenna toimenpiteet